sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tampere KV

Eilen jo rantauduttiin Tampereelle :)
Meillä oli sovittu pieni illan istujaiset Annilla, jonne tulivat Katri, Hanna ja kaunis Peppi-tyttö.
Meillä oli todella mukava ilta syöden hyvin ja hieman myös juoden ;)
Koda oli yllättävän rauhallinen, olihan Annin molemmat tytöt juoksuissa ja toisella ne parhaat päivät juuri nyt! Hieman oli pienen pojan pää sekaisin ja nukkumisesta ei meinannut aluksi tulla mitään, yö sujui onneksi ilman vikinää vaan taidettiin molemmat nukkua sikeästi aamuun asti ilman että tarvitsi Kodaa laittaa häkkiin rauhottumaan :) On se niin ihana luonteensa puolesta!!!

Aamulla olikin täysin luksusta herätä rauhassa, käyttää koirat lenkillä ja syödä aamupala ilman kiirettä :)
Koda oli kyllä väsynyt kyläilystä joten hieman jännitti miten kehässä sujuu.

Junnuja 5, Koda esiintyi hieman väsähtäneesti mutta silti todella varsin kelpollisesti. Jaksoi seistä pönöttää ja liikkeet olivat vaivattomia.

Arvostelu:
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä purenta. Pää voisi olla jo nyt hieman voimakkaampi. Hyvät korvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Vahva luusto. Erinomainen runko. Hyvä eturinta. Hyvä hännän asento. Liikkuu kauttaaltaan erinomaisesti. Kaunis turkki.
Tuomari Satu Ylä-Mononen
JUK2, SA, PU3 & Vara-Serti



Tämä olikin sitten viimeinen harjoitus.... Ennen Budabestiä :) Nyt alkaa jo jännittäämään!!!!

2 kommenttia:

  1. Onnea komealle Kodalle ja tsemppiä Budabestiin :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :)
      Tsemppejä tarvitaankin, jännittää sen verran koko reissu jotta tyytyväinen että sinne näyttelypaikalle selvitään!

      Poista