perjantai 24. elokuuta 2012

Uimari Koda

En olisi uskonu että tuo tänä kesänä oppisi uimaan, Nemokin oppi vasta toisena kesänä....
Eilen olimme Porvoossa moikkaamassa Kodan veljeä Rikoa, ajoimme merenrantaan (paikan nimeä en muista)... Otin varikset ja pupun mukaan ajatuksena tehdä Nemolle hakuruutu ja laahausjälki täysin vieraassa maastossa.
Meillä ilmeni Nemon kanssa uusi ongelma, tiputti ne linnut parin metrin päähän musta. En reagoinut vaan käänsin selän joten sitten toi ne mulle. Ei nyt tosiaan olisi tälläistä ongelmaa tarvinut kehittää kun varisten kaa työskentely on ollut nyt tosi hyvää ja olen ollut todella tyytyväinen!
Sitten myös pienet pojat pääsivät haistelemaan ja molemmat kanniskelin variksia mutta wau, Rikoa. Kodalla on vielä sellainen tappaja-asenne mutta Riko rauhallisesti nuuskas, otti suuhunsa ja vei Pirjolle joko itsenäisesti tai hieman hihnalla ohjaten. Luulen että tullaan kuulemaan Rikosta ja Pirjosta ;)
Sitten tulikin se lemppari osuun, ainakin Nemon mielestä! Sai uida ja porsukella. Veljekset joko rauhallisesti ihmettelivät tai sitten saivat hepulit ja juoksi niin että tanner tömisi. Kuitenkin ihasteltiin sitä että osasivat rauhoittua ja minuutteja vain olivat, ei siis sellaista AD/HD meininkiä.... Me omistajat nautittiin kahvia ja sämpylää, ihastellen merta ja koirien touhuja :)
Uinti & riista kuvia ei ole mulla kun Pirjo kuvasi omalla kamerallaan.....









Tänään sitten olikin sovittuna Lauran & Hassen kanssa lenkki ja samalla kävimme uittamassa ja peukuttamassa josko Hasse oppisi uimaan.
Tänään varmistus siitä että kyllä se Koda ui oikeasti ;)



Hasse ui....


Kuvasarja Kodan vesinoudosta....







Koda & Nemo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti