torstai 9. elokuuta 2012

Hukkia, ryhmärämä, mätsäriä.....

Maanantaina suuntasin Kodan kanssa kaverille Myrskylään.
Siellä oltiin ensin sisällä ja tosi rennosti tuo jannu otti siellä olemisen ja nukkukin pätkiä rennosti. Kahvit juotuamme menimmekin pihalle missä hukat elikäs saksanpaimenkoirat olivat ulkotarhoissaan. Tässä kohti  Kodaa vähän jännitti koska pojat haukkuivat melkoisen kovaa. Otimme Kodan kamuksi Lexin joka on n 1½ vuotias uros, tämäkin jännitti hieman koska tapa liikkua ja leikkiä oli ihan erillainen mihin Koda oli tottunut. Se oli enemmän sellaista tassuilla painamista ja tosiaan se haukkukin vielä vähän. Lähdimme siis pienelle kävelylle hihnoissa jotta Koda saisi huomata ettei se olekkaan pelottava. Kyllä tuo kävely auttoikin ja Koda lopuksi jo käveli Lexin vierellä ja haastoi leikkiinkin :)
Lexi taisi olla isoin koira mitä Koda on tähän mennessä nähnyt. Melkoisen väsynyt pentu meillä olikin illan, olimmehan useamman tunnin kahdestaan liikenteessä.
Olen siis ekaa viikkoa lomalla, nyt olen päässyt panostamaan molempien kanssa lenkkeilyyn erikseen ja Koda saanut opetella yksin liikkumista paljon enemmän kuin normaalisti. Nemo on saanut nauttia pitkistä lenkeistä....

Eilen sitten aamusta pääsin antamaan näyttelykoulutusta, oppilaina oli myös lapsia. Päämääränä illan mätsäri minne olimme menossa. Hienosti opit menivät perille ja kaikki saivat koirat ravaamaan ja seisomaan. Tosi hyvin siihen nähden ettei aikaa kulunut paljoa :)
Sitten ajoimmekin vähän matkan päähän jotta koirat pääsivät nauttimaan olostaan....










Illalla sitten menimme sinne mätsäriin.
Matias meni ensin Nemon kanssa Lapsi & koira kehään, siellä oli hurjan monta varmaan 18 tai 19 koiraa.




Ei tullut sijoitusta Matiakselle ja Nemolle, mutta hienoa oli katsoa yhteistyötä :) Siitä se lähtee, kovasti Matias tykkää esittää Nemoa!

Sitten olikin minun vuoro, saimme punaisen mutta emme sijoittuneet....


Tänään sitten ohjelmassa Kodan kanssa treeniä Keravalla Kodan kasvattajalla, sitä odotamme kovasti ja eiköhän siitä saada joku päivitys myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti