perjantai 15. kesäkuuta 2012

Nyt pieni päivitys kun pojat vihdoin nukkuvat :)


Aamulla heräsin joskus puol seiskan aikaan ja niin myös muu perhe joten saimme ajatuksen lähteä lenkille, pojat halusivat pyörät ehdottomasti mukaan metsään. Mä otin damin mukaan reppuun ajatuksena kävellä tuonne metsälammelle hieman treenaamaan!


Palautus :)

Tavoitteena emännän kasteleminen ;)

Nemon lempipuuhaa!



Sitten koittikin se päivän jännittävin osuus, viime hetken valmistautuminen ja eikun pennun hakuun :)















Hyvin on lähtenyt pojilla yhteiselo sujumaan ja ensimmäiset 1½ tuntia armotonta leikkiä ja riehumista :) Sitten torkut joten mulla on aikaa päivittää tämä!
Vähän lisäystä :) Jokuset pissat on tullut ainoastaan sisälle mutta selkeesti reilu puolet in osunut pihalle, parit kakat tehnyt ja nekin onnistuneesti pihalle :) 
Todella reipas ja avoin luonne Kodalla ja selvästi on jo hieman leimaantunut minuun, seuraa pihalla minua minne menen. Yhden ruuan söi reippaasti vasta puol viiden aikaan kun nukkumasa kerkes tulemaan ennen kuin olin edes tajunnut laittaa nappulat likoomaan ja saatika tarjota sitä. Ruokailun aikana Nemo oli ihmeissään et miks mulle ei tipu.... Nemo on ottanut tulokkaan hienosti, muuta kuin hieman yli-innokas ja pariin kertaan on yrittänyt herätellä toista uniltaan. Koda on myös hapuillut Nemon mahanalta, mutta valitettavasti maitobaari jäikin vanhaan kotiin....
Koda on ottanut omaksi lempipaikakseen takan edustan ja kivan viileät vuolukivilaatat :)
Mielenkiinnolla odotan kuinka yö meillä sujuu!
Söpis <3


Veljekst :)




Höh, miks toi kääpiö saa ruokaa....?!?



Mikäs tää on?!?

Tää on mun lempipaikka :)

Vähän jotain herkkuakin!

7 kommenttia:

  1. <3 oi että kun suloinen pentu :) Hyvinkin terhakkaan näköinen.
    Enpä ymmärtäny miten tää muutes laittaa nimen näkyviin mu ei haittaa :D
    elikkäs Tiia tääl kommentoi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika ihana <3
      Ei haittaa vaik nimee et saanu, tiedän kuitenkin kuka kyseessä =)

      Poista
    2. Kiva kiva.. Meillä täällä odotellaan Henkka-pojua kotiin kasvattajalta. Pitäisi tulla 25.6 :D

      Poista
  2. Oi että, mitä kuvia <3! Toi Nemo on kyllä mainion näköinen monessa kuvassa! Haha! Ja pikku-tollo kattelee jo tv:tä - ihanuus!
    T: Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nemo on kyl ihana ja huomaa että alkaa jo pieni Kodan koulutus ja alkaa näyttää että mitä hän sietää :) Koda ei itseasissa ole nähnyt telkkaria aiemmin joten siksi piti pieni tutkimusmatka tehdä!!!

      Poista
  3. Voi mikä söpöläinen :) Joko ens viikolla saadaan likkojen kanssa tulla tutustumaan ja leikkimään?
    t: Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :)
      Saatte tulla vaik heti huomisesta alkaen ;) Maanantai-illallakaan ei ole vielä ohjelmaa :) Ihan miten teille sopii!!!

      Poista