sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Turkkusees Erinomainen sanoo Rune.....

Kauan pohtimani näyttely, jonne pitkään arvoin lähetäänkö matkan vuoksi ja siksi että tarvitsee mennä yöksi. Kuitenkin Rune Fagerström on sellainen tuomari että halusin häneltä arvostelun.
Eilen saavuttiin Turkuun, Annin poimin matkalta kyytiin ja meidät ystävällisesti majoitti Marja, kiitos <3 Eilen myös mentiin pienellä porukalla syömään ja täytyy sanoa että nauraa sai kyllä paljon, se vasta oli kunnon terapiaa ;)
Nemo oli kyläpaikassa melkoisen levoton jonka vuoksi omat yöunet jäivät hyvin lyhyiksi ja siis "todella" pirteänä siis näyttelypaikalle.... Tolloja oli ilmoitettu 63 ja kun katsoin katalogia että huhhuh mikä taso, siis aivan mielettömän upeita koiria.... Avoimessa luokassa uroksia taisi olla 13-14kpl, mutta onneksi kehä oli iso joten mahduimme hyvin.... 
Tällä kertaa esitin Nemon itse, ihan juuri siksi että pojassa alkaa näkyä kukkoilun makua ja todettiin että nyt mamma pistää pojan ruotuun. Paljoakaan en muista kehässä olosta, muuta kun että jännitti niin älyttömästi ja jalat oli kuin keitettyä spagettiä! Mielestäni Anni saa jatkaa pojan esittämistä, en vaan tunne oloani siellä mitenkään miellyttäväksi, etenkään sen jälkeen kun rupeavat vain lätkällä näyttämään, eihän siitä tuu mitään tällä muistilla.
Reetu-isä upeasti VSP kera todella kauniin arvostelun, Onnea Marja ja handleri Anni... Onnea myös ROP&ROP-Veteraani Kitimat Monday Morning joka ylsi Vetskujen BIS3, onnea omistaja Mirja Tuominen.
Nemo sai siis Runelta ERINOMAISEN ja arvostelu tulee tässä:
Vajaa 3v. Hyvin urosmainen kokonaisuus. Hyvä koko. Sopiva rajakorkeus. Hyvän mallinen pää jossa hyvä ilme. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Pysty olkavarsi. Hyvä runko. Hieman pitkä lanneosa. Riittävät takakulmaukset. Kinner saisi olla matalampi. Vahva luusto joka ei saa tulla raskaammaksi. Hyvä väri. Liikkuu hyvin.
Todella Nemomainen arvostelu :)
Tässä video meidän menosta kehässä...


Itseasissa tajusin vasta näin maanantaina kun päivitin tuon videon tähän tekstiin että jes, meillähän alkoi vuosi paremmin. Viime vuosi alkoi EH:lla, tämä vuosi ERI:llä :)

6 kommenttia:

  1. Rune oli vähän pettymys vaikka serti saatiin. Oisin luullut että hieman enemmän ois tullut vaikka EHta mutta ei... ERIähän se jako melkein vaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teille sertistä :)
      Omasta mielestäni kyllä ne erit oli ihan ansaittuja vaikkakin kyllä se vähän erimaatilta tuntui mutta oli Turussa todella kova taso. Eihän eh:tä pidä jaella vaan siksi että saisi "kiintiön" täyteen vaan antaa koiralle se minkä se ansaitsee....

      Poista
  2. Kiitos ! Tarkotin tuolla lähinnä sitäkin että pari koiraa ois ansainnut ennemmin hylyn tai evan käyttäytymisellään niin nekin taisivat saada EHn niin se lähinnä meitä tahto ihmetyttää :o Mutta kaikki tuomarit on erillaisia, ei saisi valittaa :>

    Ja taso oli huima, sitä en kiellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, en nähnyt joten luultavasti panikoin jossain kehän laidalla tai lörpötin :) JOtku tuomarit haluavat antaa mahdollisuuksia etenkin jos on nuori koira kyseessä, nää on niitä ikuisuuskysmyksiä varmasti.....

      Poista
  3. HEI!
    Anteeksi nyt on pakko kommentoida tätä. Ihmeellistä että kauhea valitus kun saadaan serti että olisiko sun koira pitäny olla ainut Erin saanut?
    Rune ei ole ERIautomaatti, olen paljon tehnyt töitä hänen kanssa ja nähnyt mitä antelee kehässä...
    Onnea kummiskin sertistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman vanhaan juttuun kommentti joten ei varmaan asianosaisen tietoon mene! Mielestäni kuitenkaan ei ollut kyse siitä vaan pohdintaa käytöksestä ja miten sen olisi kirjoittajan mielestä pitänyt vaikuttaa arvosanaan.

      Poista