torstai 17. marraskuuta 2011

Ajatuksia....

Marraskuu alkaa olemaan loppupuolella ja vuoden viimeiset koitokset edessä.... 
Sunnuntaina suuntana Jyväskylä KV jossa tuomaroimassa Hans Lehtinen. Tieto lisää tuskaa eli odottettavissa huomatusta ja se kuinka paljon rokotusta. Hasse on kuitenkin yksi niistä tuomareista jolta haluan arvostelun oli tulos mikä tahansa. Kyseessä on kuitenkin ensimmäisiä tollerituomareita ja todella ansioitunut suomessa sekä ulkomailla. Olen myös lukenut Hasse-koiria ja elämää joka oli todella mielenkiintoinen ja voin suositella kirjaa :) Niitä harvoja kirjoja jonka halusin heti lukea loppuun! On niitä muutama muukin tuomari jonka arvosteltavaksi haluan Nemon ehdottomasti viedä kun vaan tilaisuus koittaa.
Myös Tampereen ryhmikseen olen Nemon ilmoittanut, mutta messari jää meiltä kyllä väliin.....


Ajatukset alkavat jo pikkuhiljaa suunnata ensi vuoteen. Myös paniikki sillä jotenkin en ole saanut aikaiseksi mennä autotalliin ja ottaa veripulloa sulamaan viimeistä kertaa tänä vuonna ja kohta taitaa olla myöhästä. Tämä kesä on myös opettanut kuinka tärkeitä perhe on ja ystävät jotka auttavat vaikeiden aikojen läpi <3. Ajatukset on ollut syksyllä nyt muualla mutta onneksi tänään sain mukavia uutisia siskon leikkauksesta :) 
Joskus sitä miettii että kuinka paljon yksi ihminen jaksaa kantaa harteillaan ja milloin  taakka loppuu, ei luultavasti ikinä ja aina kun luulee että nyt menee hyvin niin tulee jotain yllättävää. Kohta on taas vuosipäivä eikä hyvässä mielessä ja se on varmasti yksi syy miksi en joulua enää niin odota....


No niin, eikähän riitä nuo aiheet tällä kertaa....
Sitten vielä jotain ehkä kivaa tuloillaan jossain vaiheessa, ehkä toivottavasti... Tämä kun ei ole mun päätettävissä vaan voin vain toivoa parasta..... 
Nemon kanssa ollaan nyt treenattu aika paljon kaninkarvan kanssa, olen kääräissyt sen dammyn päälle, vielä on töitä paljon jäljellä.... Karvan ostin Hurttahallin uuden hallin avajaisissa, tosi kiva halli :) Oikein odotan että alkaisi joku kurssi mikä sopisi meidän aikatauluihin!!!! Voitimme myös arvonnassa harjan Nemolle, mutta taidan antaa sen eteenpäin sillä uskon että Nemon katu-uskottavuus kärsisi pinkkin harjan kanssa ;)))) Hih!!!
Ei muutakuin mukavaa tämän vuoden jatkoa kaikille ketkä tätä blogia jaksaa käydä silloin tällöin tsekkaamassa ja moikataan kun nähdään :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti